Ajankohtaista

Tiistaina 23.5. klo 18.00 alkaen järjestetään Kartanolla perehdytysilta kesän harjoituskautta silmälläpitäen.

Illan aikana käymme läpi harjoitusten sujumisen kannalta tärkeimmät asiat, kuten vieheenvedon ja lähettämisen salat sekä buffetin toimintaa.

Kesän harjoitukset tarvitsevat paljon innokkaita tekijöitä ja haluamme varmistaa, että talkoolaisilla on hyvä ja varma fiilis siitä, mitä treenien aikana pitää tehdä. Mitä enemmän talkoolaisia treeneihin saadaan, sitä monipuolisempia harjoituksia voimme ihanille koirillemme järjestää.  Talkoilijat saavat myös talkoiluvuoroista treenilippuja koirilleen.

Helsingin vinttikoirakerhon toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja talkoolaiset niin harjoituksissa kuin tapahtumissakin ovat kultaakin kalliimpia. Ilman upeita talkoolaisia, ei toimintaa pystyisi järjestämään.

Haluamme talkoilun olevan matalan kynnyksen toimintaa. Muutamakin talkoovuoro kesän aikana auttaa siihen, että koiramme pääsevät kiitämään ja tekemään sitä, mistä nauttivat.