Ajankohtaista

Syksy saapuu ja sen myötä valoisa aika lyhenee. Tästä syystä syyskuun harjoituksiin myydään normaalia vähemmän lähtöjä ja keskiviikon osalta aikataulua myös tiivistetään. Aikataulu on suuntaa-antava ja toivoisimme, että kaikki harrastajat olisivat hyvissä ajoin paikalla, jotta turhaa odottelua ei tulisi. Maanantain aikataulutus pysyy samana, vain lähtömäärä vähenee. Syyskuun ajat ovat jo nyt varattavissa Slotissa. Syyskuun keskiviikot löytyvät SYYSKUU-merkinnällä.

Koska ratamme on nurmipohjainen, se on sadekelillä liukas ja menee koirien jarruttaessa mutavelliksi. Tästä syystä harjoitukset perutaan normaalia herkemmin, jos keliolosuhteet näyttävät kehnoilta. Jotta mahdollisista peruutuksista ei koituisi suurta maksujen palautusrumbaa, rahastetaan syyskuun harjoitukset buffan kassaan paikan päällä. Maksaessa saat koirallesi numerolapun, jota vastaan pääset lähtökopeille. Ilmoittautuminen tapahtuu kuitenkin Slotti-järjestelmän kautta ennakkoon, kuten tähänkin asti!

Aloittelijoiden maanantaiharjoitukset jatkuvat vielä läpi syyskuun. Keskiviikon osalta normaalit harjoituspäivät ovat 1.9. sekä 8.9. Tämän jälkeen vuorossa on vain toimihenkilöille avoimet harjoitukset 15.9. Näihin toimihenkilöharkkoihin ovat tervetulleita kaikki, joiden nimi löytyy talkoovihkosta buffasta. Muistathan siis lisätä nimesi, jos olet ollut talkoilemassa!

Kausi huipentuu makkarajuoksuihin 22.9. Makkarajuoksuista tulee lähempänä enemmän tietoa.

Terveisin

Kilpailutoimikunta