Maastojuoksu

Suomessa maastojuoksukilpailut on vinttikoirien virallinen koemuoto, johon voivat osallistua rekisteröidyt Suomen Kennelliiton hyväksymät vinttikoirarodut FCI ryhmästä 10 (kaikki rodut), FCI ryhmästä 6 rhodesiankoirat sekä FCI ryhmästä 5 Vinttikoiraliiton alaiset juoksuoikeuden omaavat rodut.

Maastojuoksukilpailuja on järjestetty virallisina Suomessa vasta vuodesta 1988. Kilpailuja on vuosittain 10-15, ja niihin osallistuu lähes 600 eri vinttikoiraa. Kilpailevia rotuja on 19. Kilpailuissa kaksi arvan määräämää saman rotuista koiraa kilpailee keskenään. Tuomarit antavat koirille pisteitä nopeudesta, innokkuudesta, kestävyydestä, vieheen ajokyvystä ja seuraamisesta. Finaalilähtöihin pääsee tietty määrä koiria pisteiden mukaan. Voittajaksi tulee koira, jonka alkueräjuoksusta ja finaalista saamien pisteiden yhteismäärä on suurin. 

Maastojuoksujen suosio on kilpailijoiden määrällä mitattuna kasvanut tasaiseen tahtiin viime vuosina ja on jo muutama vuosi sitten ylittänyt ratajuoksujen suosion. Maastojuoksuissa pyritään jäljittelemään enemmän varsinaista metsästystä luonnon olosuhteissa. "Rata" sijaitsee vaihtelevassa maastossa esim. hiekkakuopalla, laskettelurinteen juurella.

Osallistumisoikeus maastojuoksukilpailuihin on koiralla, jolla on FCI:n jäsenmaan hyväksymä voimassa oleva maastojuoksukirja. Lisäksi koiran tulee olla rokotettu Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti. Vuoden 2001 alusta on tunnistusmerkintä (tatuointi tai mikrosiru) pakollinen.

Antidopingvalvonta: Suomen Kennelliiton valtuuston hyväksymät antidopingsäännöt ovat tulleet voimaan 1.1.2007. Dopingvalvonta koskee kaikkia Suomen Kennelliiton myöntämiä näyttelyitä, kilpailuja ja kokeita. Ajankohtaisinta tietoa Kennelliiton sivuilta.

Lisätietoja kilpailemisesta: Suomen Vinttikoiraliitto